Kala
Paksuhuulikeltti
Chelon labrosus
Sesongin ulkopuolella
—
Kalastusalueet
Luonnonvarainen
Alkuperä
35 cm
Minimikoko
Kuvaus
Paksuhuulikeltti on helposti tunnistettavissa sen erottuvien fyysisten ominaisuuksien perusteella. Sen ruumis on pitkänomainen, sukkulamaisen muotoinen ja tanakka; selkä on sinertävän harmaa, kyljet hopeanhohtoiset ja niissä on 7–9 tummaa pitkittäisjuovaa. Vatsa on hopeanvalkoinen. Sen pää on massiivinen ja päältä litistynyt. Sen tärkein tunnusmerkki on erittäin paksu ylähuuli, jonka alapuolella on 2–5 riviä pieniä papilloita (syylää). Keskimääräinen pituus on noin 32 cm, mutta se voi saavuttaa jopa 75 cm:n (poikkeustapauksissa jopa 90 cm:n) pituuden ja painaa jopa 4,5 kg. Sillä on kaksi selvästi erillistä selkäevää (joista ensimmäisessä on 4–5 piikkisädeä) ja haarautunut (kaksihaarautunut) pyrstöevä.
Habitat
Se on pohjakala, joka elää pääasiassa rannikkovesissä, mutta se sietää hyvin suolapitoisuuden vaihteluita (euryhalininen). Sitä esiintyy usein suistoissa ja suolapitoisissa laguuneissa, ja se voi jopa uida joenvirtaa ylöspäin makeaan veteen. Se viihtyy pehmeillä pohjilla (hiekka, muta, kivet) ja kallioisilla alueilla sekä ihmisen rakentamissa kohteissa, kuten satamissa ja aallonmurtajissa. Se elää yleensä 0–15 metrin syvyydessä. Se on kaikkiruokainen ja ”laiduntaa” pohjaa tai seinämiä ravintonaan saadakseen benttisiä piileviä, levää, pieniä selkärangattomia ja orgaanista hajoamismateriaalia. Nuoret kalat syövät zooplanktonia.
Jakelu
Laji on laajalti levinnyt Koillis-Atlantilla ja sen lähimereillä. Pohjoisessa se esiintyy Islannissa, Färsaarilla ja Etelä-Norjassa. Etelässä sen levinneisyys ulottuu Senegaliin ja Kap Verden saaristoon. Sisämerillä laji esiintyy koko Välimerellä ja Mustanmeren altaassa. Lännessä Azorien saaristo näyttää muodostavan lajin levinneisyysalueen läntisen rajan.